24. toukokuuta 2015

LAPSET LÄHTIVÄT LEGOJEN KANSSA ULOS

Tänään oli säiden puolesta vähän epävakaa päivä, emmekä oikein missään välissä päässeet lähtemään ulos koko porukalla. Lapset keksivät yhtäkkiä, että ottavat legoukkelit kassiin ja kameran kaulaan ja lähtevät pihalle ottamaan kuvia. No hei, mikä mainioin idea! Etsin tytölle sopivan kameran, että saavat varmasti hyvät kuvat ja sinne lähtivät. Ihan mahtavien kuvien kanssa tulivat kotiin. Veikkaan myös, että tätä tehdään vielä monta kertaa kesän kuluessa, tuli jo toive metsäretkestä legojen kanssa. Kannatan! 


















Mun lempparini on merirosvo vihreässä veneessä. Mikä sun?

KEVÄÄN JUHLISTA KEVÄTJUHLAAN

Kun isoin osa perheestä on syntynyt keväällä ja kun ollaan juhlivaista sorttia, keväät aina hurahtavat ohitse vauhdilla, juhlien merkeissä ja muutenkin. En muista olleeni tylsistynyt, toimeton tai vailla jotain kivaa tekemistä aikoihin keväällä. Ei sillä, että muinakaan vuodenaikoina, mutta nämä ovat niitä kuukausia, että tälleen kotiäitinäkin tuntuu olevan älytön hoppu. Pian on ensimmäinen koulun kevätjuhlakin ja mua itkettää jo nyt. Tajusin myös, etten oo tehnyt tytölle kevätjuhlamekkoa! Olispa omani tallessa, se oli ihana, kokonaan valkoinen muhkeahelmainen röyhelömekko. Olin luokan pienimpiä tyttöjä ja muistan silloin ajatelleeni, että olen mekossa tosi soma. Aivan varmasti olinkin. Citymarketista ostettiin koon 29 tummansiniset juhlakengät, joissa oli pieni korko. Voi että, olin niin onnellinen! Vieläpä tässä kyllä oikeasti ehkä ehtisi yökyöpelöiden tekaista jonkun hauskan mekon tytölle, mutta jos ei, niin sitten mennään kaupan läningillä, ei se oo niin justiisa. Se on kesä ihan just, aika kreisiä! Taas!



Sitä oon miettinyt, että silloin, kun itse oli pieni, niin ei synttäreillä lahjottu vieraita. Tai joskus saattoi olla ongintaa, mutta en muista kyllä sitäkään omista juhlistani, vaan että vasta 15 vuotta nuoremman pikkuveljeni juhlissa ongittiin, sillä sain siellä olla se suurmerten meriprinsessa, joka sujautti verhon takana ongenkoukkuun ylläripussukan. Juhlissa oli joka vuosi ihana tyttö Juuli, jolle sain poikien lisäksi keksiä yllätyksen. Se oli aivan ihanaa, koska itselläni on vain veljiä. Siksiköhän muistan niin tarkkaan niiden ongintojen järkkäämiset.. Tuntuu nyt muuten aivan hullulle se, että se pikkuinen tyttö, jonka muistan jo tarhasta, on aikuinen. Vähänkö sitä on jo vanha ja aikuinen, mutta mieleltään vielä niin nuori. Ihmeellistä tämä elämä kyllä on.

Eräänä päivänä näin sattumalta itseni peilistä, kun imetin. Näytin kyllä niiiiin äidiltä. Mitä tietty olenkin, mutta harvoinpa sitä pääsee seuraamaan miltä sitä arjessa näyttää. Samoin kuin se, että en aivan joka päivä näe vauvaani muiden sylissä kuin omassani, ja joka kerta päivittelen, sitä miten pieni ja suloinen hän on. Omassa sylissä se seitsemän kiloa tuntuu jo muka niin paljolta ja poika niin isolta.

Niin mutta siis ainiin, nuo ylläolevat yllärilahjat olivat palkinnot tyttäreni syntymäpäiväjuhlien bingossa, nuo timanttisormustikkarit ja pikkuvihkot. Simppelit ja mukavat lahjat, tikkari meni pian parempiin suihin ja pikkuvihkoille nyt on tytöillä aina käyttöä. Ne olivat kivat lahjat antaa juhlavieraille.





Oikein leppoisia juhlien laittamisia ja järkkäämisiä kaikille teille keillä se on juuri nyt ajankohtaista! Ottakaa rennosti! Pus ja moikkaroikka!

3. toukokuuta 2015

KIITOS KIITOS

Muutama viikko sitten tein jotain mitä en ole ennen tehnyt, mutta josta olen kyllä haaveillut. Tainnut joskus sanoa ääneenkin ja sitten se toteutui. Nimittäin olen askartelutäti lastenohjelmassa! Maikkarin Juniorilta tulee syksyllä ihan mahtava ohjelma nimeltään Kiitos, jossa sain olla mukana. Puuhastelin useamman jakson verran mainioiden lasten kanssa ja tein työviikollisen töitä mukavien ihmisten kans. Nyt on jotain jännittävää mitä odottaa ensi syksyltä! Että teeveessä nähhään!






28. huhtikuuta 2015

RUUTUHYPPELYMUIKKELI JA SEN LAPSET











Jos mää oon bingotäti kaikissa juhlissa, niin asvaltoidulla pihalla mää oon kyllä ehdottomasti ruutuhyppelymuikkeli. Oikein sormia syyhyttää, kun näen kaupoissa katuliitusankoja ja kun pihalla on puhdasta, sileää asvalttia. Mielessä muhii monta ideaa, jotka haluaisin tänä kesänä toteuttaa. On vaan aina vähän hankalaa tehdä niitä, kun on lapsia mukana. No vitsivitsi, tai ehkä oikeesti vähän tottakin, kun olis upiata saada piirrellä rauhassa ja ilman, että pitää miettiä väsähtääkö lapset odotteluun, kun äiti piirtelee, tai ovatko naapurit näreissään tai, että kehtaako kuinka kauan siinä kyykkiä ja piirrellä. No, loppujen lopuksi mietin aika vähän noita asioita, teen aina sen verran kuin huvittaa. Tänään tein 48 ruutua, toivottavasti ilahduttamaan myös talomme asukkaita. Lapset ainakin tykkäsivät - siihen asti kunnes lähtivät potkulautailemaan ja pyöräilemään. Mutta jotain jos tiedän, niin sen, että niistä on mahtavaa, että niitten äiti piirtää niille megapitkiä ruutuhyppelyitä. Ja se jos joku on älymahtava juttu!

HAAVEILUPEITTO



Se taisi olla kesällä 2007, kun aloin tekemään tätä haaveilupeittoa. Suurta tilkkutyötä, josta piti tulla tytölleni köllöttelypaikka, jossa olisi paljon katseltavaa, kankaista ja nauhoista muodostuneita maisemia, mielikuvia, värejä, kuvioita, kuoseja. Muistan istuneeni monena iltana kävelykadun varrella sijainneessa kodissamme, ikkunan alla ruskeassa nojatuolissa, kirjoen ja aplikoiden käsin pieniä tilkkuja. Tein ainakin kivikon, meren aaltoja, jättimäisen joulukuusen kesämaisemaan ja pienen pienen omenapuun. No, toisinaan innostus syystä tai toisesta laantuu. Niin kävi tuonakin kesänä.


Vuonna 2010 minusta tuli täti ja löysin valmiit palat, joista taisin jonkun käyttää kummityttöni syntymälahjaan, eli tilkkupeittoon tietenkin. Samoin kävi kolme vuotta myöhemmin, kun toinen veljeni lapsista syntyi. Mielessäni ajattelin antavani tilkkupeittojen mukana noille ihanille tytöille lahjaksi ripauksen tätimäistä luovuutta.




Koskaan en ole haaveilupeittoa unohtanut, joka piti tehdä. Nyt rakas tyttöseni on jo kahdeksan, hänellä on monta peittoa, omanlaisiaan haaveilupeittoja. Vähän erilaisia. Siivoilin vasta kangaslaatikoita läpi ja nuo jäljellä olevat valmiit aplikoidut tilkut tulivat vastaan ja oikeastaan samantien tiesin mitä niistä teen. Haaveilupeiton tytölle, joka äskettäin syntyi ja jota en ole vielä edes tavannut, mutta joka tuntuu tutulle jo valmiiksi ja jonka kasvua äitinsä vatsassa olen saanut seurata. Vauva on rakkaan ystäväni esikoinen. Tuli olo, että saan ne tunteet ja ajatukset, jotka koin niitä ensimmäisiä tilkkuja tehdessäni, nyt koottua tuohon pieneen peittoon, jonka tuolle ystävän vauvalle annan. Tuo ihana vauva varmasti tykkää peitosta ja kokee ne tunteet, joita minä omalle tytölleni halusin tuolloin antaa, ja annoinkin, mutta muiden tilkkupeittojen muodossa, heh (että ei oo jäänyt kyllä ilman!). Voi, ette arvaakaan kuinka mää täällä kyyneleitä pyyhin silmäkulmistani, kun peittoa tein. Tilkut toivat mieleen paljon muistoja vuosien takaa ja siihen päälle yhteiset keskustelut ystävän kanssa ja elämän ihmeellisyys ja elämänmutkien kiemurtelut täällä maapallolla.


Oma rakas vauvani testasi peittoa sunnuntaiaamuna ja hyväksyi sen kyllä. Tutki nauhapätkiä reunoilla ja kuolasi peiton päälle hienosti. Lahja päätyi omistajalleen jo etukäteen ennen yhteistä kohtaamistamme ja tänään vastaanotin videon, jossa pieni, pullea tyttö haukoitteli peiton päällä ihanasti. Onnistuin, tiedän sen jo valmiiksi.



16. huhtikuuta 2015

AAVAN MEREN ÄÄRESSÄ


Se on ihanaa, kun on keittiön ikkunalaudalla aina odottamassa joku keskeneräinen käsityö, jota voi tehdä silloin, kun on aivan omaa aikaa, lasten nukkuessa. Minä nimittäin vietän silloin aikani aina keittiössä, koska muissa huoneissa nukutaan. Muutaman päivän ajan tuo työ oli kudontakehykseen pingoitetut vaaleanvioletit langat ja kasa lankalaatikosta summanmutikassa raahattuja lankanöttösiä. Samalla katselin The Affairia ja ihastelin sarjan kauniita maisemia. Toki vähän juontakin, mutta muutaman kerran päädyin mielessäni aivan omiin maailmoihin maisemista, uniinikin ne tulivat. Näin kevään ja kesän korvilla mulla tulee aina kova kaipuu meren, aavan meren, ääreen.




Sehän on aivan kuin lankaversio Kookos on ihan kiva -maalauksesta. Huomasin yhtäläisyyden vasta, kun päättelin lankoja. Hassua.


7. huhtikuuta 2015

TRIPP TRAPP PILVENREUNALLA



Pian on taas se aika, että ruokapöydän ääreen tulla tupsahtaa uusi ruokailija. Olen tällä kertaa hyvissäajoin liikkeellä ja syöttötuoli odottaa jo valmiina. Sain ystävältä vuosia käytössä olleen tuolin, jolle tein pienen freesauksen maalaamalla. Turvakaarta ei ollut tallessa ja hankin sen Facebookin kirppariryhmän kautta. Kaari ja nahkaremmi olivat punaiset ja jotenkin tykkään tuosta punaisesta remmistä noiden pastellisävyjen kanssa. Syöttötuoli sopii keittiöön lähes täydellisesti ja eiköhän istujakin sitten, kun sen aika on. Pehmusteasioitakin ajattelin miettiä vasta sitten, ehkä joku helppo tyyny, jonka saa helposti pesuun.